Syysloman viimeiset pari yötä vietimme
Milanossa. Emme ko. kaupungissa koskaan ennen olleet käyneet muuten kuin
lentokentällä ja moottoritiellä läpiajaessa. Yleensä ensimmäinen vierailu uudessa
kaupungissa menee orientoitumiseen ja yleiskuvan saamiseen – mitäs tällä kaiken
kaikkiaan on ja millainen tunnelma kaupungista jää. Milano on suurkaupunki
muiden joukossa – ei mikään erityinen ja mieleen painuva elämys. Ehkä päällimmäiseksi
jäi kuva siististä ja vauraasta keskieurooppalaisesta suurkaupungista, josta
löytyy jokaiselle jotakin: nähtävyyksiä, näyttelyitä ja museoita, pieniä ja
isoja kauppoja, ravintoloita joka lähtöön, toimiva joukkoliikenne (päivälippu
7€!).
Mutta ennen ajoa Milanoon pistäydyimme yhdessä
lempipaikoistamme, La Morran kylässä, joka on Barolon alueen korkeimmalla
kohdalla. Sieltä on mielettömät hienot näkymät yli koko viinialueen ja hyvällä säällä
horisontissa siintävät Alpit.Tapanamme on ollut joka reissulla ainakin kerran
käydä kylän näköalatasanteella nauttimassa jäätelöä. NO tällä kertaa jäätelöbaarimme
oli kiinni. Toinen vakio paikka on kylän cantinan (jossa myydään paikallisia
viinejä) yhteydessä oleva näyttelytila. Usein siellä on jonkinlainen paikallisten
taiteilijoiden näyttely ja niin nytkin. Muutama grafiikanlehti tuli ostettua. Pikalounas
torilta ja sitten kohti Milanon lentokenttää, johon jätimme auton – sitten junaan
ja kohti kaupunkia.Maisema La Morrasta
Hotellimme sissänkäynti |
Alla joitakin tunnelmakuvia Milanosta muutaman päivän ajalta. Muutama mieleenpainuvin muisto
- Duomon katto: siis katolle pääsee maksua vastaan ja sieltä avautuvat hienot maisemat yli kaupungin
- Naviglin kanava-alue: täynnä baareja ja ravintoloita
- Vanhat puuratikat
- Pakko sanoa, vaikka tuhansien pikkukahviloiden Italiassa ollaankin: keskustan Starbucks on näkemisen arvoinen
- Trendiravintoloissa ei enää ole paperisia ruokalistoja vaan ainoastaan QR-koodi, jonka skannaamalla saa näkyviin sähköisen listan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti