SUNNUNTAI

Ulkona on hiljaista. Jostain kuuluu aasin hirnunta ja satunnainen auton ääni. Vastapäisellä rinteellä näkyy poimintaporukka ahkeroivat köynnösrivien välissä. Otetaan aamu ja koko päivä ihan rauhallisesti. Netin kautta näkyvät pyöräilyn MM-kisojen miesten maantiekisan loppukilometrit. Sää oli mukava, joten päätimme lähteä pienelle patikkaretkelle kohteena läheinen Barolon kylä – ehkä sieltä löytyy jokin sopiva paikka nautti lasillinen valkoviiniä. Tämä Barolon viinialue on ihanteellinen niin patikointiin kuin myös maatie- ja maastopyöräilyyn. Viinitarhoilla risteilevät huoltotiet ovat kuin tehty kävely- tai maastopyöräreiteiksi. Maisemat ovat mahtavat ja maastot vaihtelevia. Korkeuseroa näillä seuduilla on maksimissaan 400 metriä, joten myös maantiepyörille löytyy ihan mukavan haastavia reittejä.

Matkamme edistyi melko hitaasti koska pysähdyimme melko usein kuvaamaan maisemia ja viiniköynnöksiä. Puolentoista tunnin patikoinnin jälkeen tulimme Baroloon. Olemme käyneet täällä viimeisen noin kymmenen vuoden aikana ja paikka on kyllä muuttunut melko lailla. Nykyisin kyseessä on jonkinmoinen turistirysä. Kadut ovat täynnä matkailijaryhmiä, autenttiset kuppilat ja ravintolat ovat muuttuneet turisteja mielisteleviksi ja autoja on paikat täynnä. Onneksi hiukan keskustan syrjästä löysimme pienen kuppilan, jossa oli melko paljon paikallisia viettämässä rauhalista sunnuntaiaamupäivää. Istuimme juomaan ne valkoviinit. Paluun teimme hiukan toista kautta ja matkalle mahtui myös pieni metsikköpätkä, mikä on poikkeuksellista täällä seudulla. Yleensä kaikki mahdollisten rinteet on täynnä viiniköynnöksiä. Nopea suihku ja lounaalle, johon Petteri oli valmistanut edellisenä päivänä ostetut merianturat.

Tähän väliin mainiot päiväunet.

Illaksi meille oli varattu pöytä viiden kilometrin päässä olevan lähikylän keskustasta. Ajattelimme kävellä paikalle. No eikös taas iskenyt sadekuuro ja jos se ei loppuisi ajoissa, emme ehtisi ravintolaan valoisaan aikaa eikä täällä todellakaan ole minkäänlaisia katuvaloja. Onneksi sää kirkastui ja aurinko tuli esiin. Paikalliset pitivät meitä varmaan ihan kahjoina. Ei täällä kukaan kävele. Tunnin kävelyn jälkeen tulimme Castiglione Falletton keskustaan (keskusta on siis kukkulan päällä oleva 100 metriä halkaisijaltaan oleva talojen rykelmä) ja siellä ravintola Le Torri’in. Paikka oli hiljainen ja aika lailla pimeä. Ystävällinen henkilökunta kertoi, että ravitola avataan 20 minuutin päästä. Taas kerran suomalaiset kolkuttelevat italiassa ravintolan ovea ennen avaamista. No pääsimme istumaan terassille ihailemaan auringonlaskua. Pian pääsimme pöytään ja heti jäi sellainen olo, että asiakkaista välitettiin ja pidettiin huolta. Ihan erilainen tunnelma kuin perjantaisessa lounaspaikassa. Ruuissa maut olivat kohdillaan – hyviä makuja ja rakenteita, kaunis esillepano, muttei turhaa kikkailua. Viinilista oli jälleen ylitsepursuva, joten juomien valinnan jätimme suosiolla viinurille. Hän oli Petterin hyvä tuttu nuori mies. Diggestiiviksi pyysin grappaa ja jostakin (se ”jostakin” selviää kohta) hän kaivoi 25 vuotta vanhan pullon moscatto grappaa. Olipahan erinomaista. Kolmen ruokalajin illallisen hinnaksi viineineen tuli kohtuulliset 160€. Kassalla viinuri kysyi haluammeko katsahtaa viinikellariin. Olipahan kellari 11000 (yksitoistatuhatta) pulloa lähinnä lähikylien tuotteita; paljon eri vuosikertoja ja harvinaisuuksia; kuohuja, ja valkkareita, dolcettoja, barberoita ja tietenkin laaja kattaus baroloja. Kierroksen jälkeen viinuri vielä kysyi tarvitsemmeko kyydin majapaikkaan ja tarjoutui itse kuskaamaan. Eipä ennen ravintolan henkilökunta kesken iltaa lähde tekemään kuljetuskeikkaa. Ei tarvinnut tälle kertaan, koska meillä oli jo toinen kyyti sovittuna. Mukaan saimme viinipullon lopun, jota emme olleet juoneet.