PERJANTAI

Koska huoneistoihin kuuluivat pienet keittonurkkaukset, aamupala piti valmistaa itse. Onneksi Petteri oli käynyt hankkimassa jääkaappiin perustarvikkeita aina pikapuurohiutaleista lähtien, joten ei tarvinnut tyhjin vatsoin päivää aloittaa. Itse huoneisto oli talon isoin 54 m² makuuhuone & iso oleskelutila & parvi & keitto nurkkaus & iso aurinkoparveke. Tilaa oli kahdelle ihan tarpeeksi. Talo sinänsä on vanha viininvalmistamo ja tässä vanhassa osassa ovat yhteistilat alakerrassa sekä talon väen omat tilat yläkerrassa. Huoneisto-osta ovat sitten täysin uusia, joskin vanhaa kunnioittaen rakennettu. Ulkona on vielä uima-allas sekä tenniskenttä.

Päivän ohjelma oli kaksijakoinen: aamu- ja iltapäivä sähköpyörillä liikkumista ja ilta yhdessä naapurissa asustavan viininviljelijäpariskunnan kanssa illallinen. Alkuun siis sähköpyörien päälle ja maantielle. Alue on erittäin mäkistä korkeuserojen kylien välillä ollen ~300 metriä. Kylien välit ovat sinänsä lyhyitä, joten sähköpyörät ovat siis hyvä tapa liikkua. Aluksi suuntasimme Monforten keskustaan ja tietenkin korkeimmalle kohdalle ihailemaan maisemia. Paikalla on surullinen historia. Noin tuhat vuotta sitten katolinen kirkko tuomitsi ja teloitti satakunta kataaria harhaoppisina. Maisemat olivat kuitenkin mahtavat ja aurinkokin alkoi paistaa pilvien lomasta. Kylän keskustassa istuimme hetkeksi kuppilaan ja odottelimme, koska pääsisimme tutustumaan päivän ensimmäiseen viinitilaan. Hetken auringossa istuttuamme hyppäsimme pyörien selkään ja laskimme alas Barolon kylään, jonka keskustassa kohteemme E.Pira & Figli -Chiara Boschisen cantina sijaitsee.

 

Chiara Boschis on yksi ensimmäisiä naispuolisia viininvalmistajia Barolon kuuluisalla viinialueella. Hän kuului 80-luvun lopulla joukkoon vallankumouksellisia nuoria, jotka halusivat nostaa Barolon alueen viinit uuteen kukoistukseen. Jo 1800-luvulla barolon sanottiin olevan kuninkaiden viini ja viinien kuningas. Kesti kuitenkin aina 1990-luvulle asti ennen kuin barolo nousi uuteen kukoistukseen yhtenä maailman arvostetuimmista viineistä. Chiara oli mukan joukossa, jota kutsuttiin nimellä Barolo Boys ja hän itse sanoo “plus one girl”. Nämä uudistusmieliset viinintekijät kävivät hakemassa vaikutteita Ranskan Burgundista ja toivat mukanaan Barolo-alueelle uusi tapoja viinin valmistukseen tavoitteenaan nostaa barolo-viinien laatu korkealle. Näitä tapoja olivat esimerkiksi

• uudistuneet viinitekotekniikat: Uudet viinintekijät  kiinnittivät huomiota hygieniaan viinin valmistuksessa. Enää ei kanat ja lehmät käyskennelleet samassa tilassa, jossa viini valmistettiin. Nuoret ottivat käyttöön myös uudet, usein ranskalaisesta tammesta valmistetut pienemmät (225l) tynnyrit vanhojen avosammioiden sijaan. He myös kiinnittivät huomiota käymis- ja kypsytysastioiden puhtauteen eli edellisen vuoden jämät pestiin huolella pois. Uutena asiana alettiin käyttää lämpötilakontrolloituja käymisastioita sekä pyrittiin estämään liiallinen kontakti hapen kanssa viinin valmistuksen kaikissa vaiheissa. Happi siis tekee viinistä etikkaa. Toki hiiva tarvitsee pienen määrän happea elääkseen.
• käymisajan lyhentäminen: Barolot valmistetaan Nebbiolo-lajikkeesta, joka on luontaisesti hyvin hapokas ja tanniinipitoinen. Maseraatio eli rypäleiden käyttäminen kesti usein viikko tolkulla ja viineistä tuli tiukan tanniinisia. Tanniinit kuitenkin pehmenevät pullokypsytyksessä ja vanhan tyylin barolot tarvitsivat yli 10 tai jopa 25 vuotta saavuttaakseen parhaan nauttimishetken. Nyt nämä uuden ajan agentit käyttivät rypäleitä lyhyemmän ajan, jotta viinin olisivat juomakelpoisia jo nuorina.

• 

  Chiara ja viinikirjeenvaihtaja

  sadon rajoitus: Uudet viinintekijät rajoittivat satoa, usein jopa salaa vanhemmiltaan, karsimalla raakoja viiniterttuja kesän aikana, jotta köynnökset keskittävät kaiken tarmonsa jäljelle jääneiden rypäleiden kasvattamiseen.
• markkinointi: Viinien brändin rakentaminen ja markkinointi oli aivan uusi asia Barolossa.

Chiaralla on viljelyssä 11 ha viinitarhoja Barolo-aluuen arvostetuimmilla palstoilla. Koko viinintekijäuransa aikana hän on pyrkinyt kehittämään niin viinin viljelyä kuin myös valmistusta luonnonmukaisempaan suuntaan ja tänään melkein kaikki hänen viininsä on luomua.

No muutama sana itse vierailusta. Isäntämme Petteri tuntee Chiaran hyvin ja siksi vastaanotto oli tuttavallisen lämmin. Chiara on erittäin avoin ja vilkas persoona, jolta juttu ei lopu koskaan kesken. Liityimme pienen amerikkalaisen seureen kanssa maisteluun, jossa kävimme läpi tilan kaikki 6 viiniä: Dolcetto, Barbera Superiore, Langhe Nebbiolo sekä kolme Tarha-baroloa (tarha viini tarkoittaa siis tietyltä yhdeltä nimetyltä viinipalstalta kerätyistä rypäleistä tehtyä viiniä). Ja olivat ne kaikki erinomaisia. Maistelun jälkeen teimme pikaisen kierroksen viinikellariin, jossa aikaisempia vuosikertoja säilytettiin tammitynnyreissä.

Oli aika hypätä uudelleen pyörien selkiin ja ottaa suunta kohti lounasravintolaamme. Koetimme ajella melko rauhallisesti, koska isäntämme oli varannut pöydän Michelin tähden ravintolassa Borgo Sant’Annassa. Emme halunneet tulla paikalle hikimärkinä. Matkan varrella Petteri kertoi tarinoita ja sattumuksia taloista ja paikoista, joita matkamme varrelle sattui. Saavuimme ravintolan pihaan ja ensimmäinen ongelma oli keksiä mihin parkkeerata pyörät. Eihän Michelin-ravintolaan nyt pyörällä tulla. Suomalaiset (ja muut pohjoismaalaiset) ovat siitä erikoista porukkaa, että he eivät halua ajaa ruokailun jälkeen autolla, jos on nautittu myös “pakollinen” puoli pulloa viiniä. Italialaisille se ei ole mikään ongelma. Siis parkkipaikka oli täynnä autoja.

Ravintolasalista avautui huima näkymä yli viinitarhojen. Sali oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Valitsimme listalta maistelumenu ja siihen sovitetut viinit. Täällä seudulla nuo viinipaketin viinit ovat lähes poikkeuksetta paikallisia herkkuja. Alkuun tietysti kuohuvaa ja eipä kauaa joutunut odottamaan niin keittiön tervehdys tuli pöytään - vaikutti lupaavalta. Henkilökunta oli pääsääntöisesti melko nuorta, ei nyt ihan teinejä, mutta ei kyllä paljon vanhempiakaan. Sommerlier toki oli kokeneempi, mutta hän ei juurikaan pöytämme ääressä vieraillut. Sitten alkoi varsinaisten menuannosten aika ja pettymys oli kyllä melko suuri. Olen vieraillut useassa Michelin ravintolassa ja tämä kyllä oli voittanut sen ainokaisen tähtensä muropaketista: alkuun ihmeellinen annos, jossa mauttomien kasvisten lisäksi oli ankeriasmössöllä täytetty kesäkurpitsan kukka. Sen jälkeen täysin suolaton ja muutenkin mauton pasta-annos, prässättyä jänistä joka muistutti lähinnä säilykelihaa ja jälkiruuan kruunasi dolcettoviinimousse, joka oli niin karvasta, ettei sitä voinut syödä. Viinit sentään olivat vähän parempia paitsi paikallinen riesling, joka olisi voinut jättää tarjoamatta. Palvelusta kertoo se, että kun viimeisessä viinilasissani oli kärpänen, lasi toki vaihdettiin ja pullon pohjalta kaadettiin tilalle sakkaista viiniä pieni tilkka. Kun pyysin lisää tarjoilijatar lähti hakemaan uutta pulloa, muttei koskaan palannut asiaan. Myöhemmin erikseen kysyessämme kerrottiin, että kyseessä oli viimeinen pullo. Mitään korvaavaa ei kyllä tarjottu. Kaiken kaikkiaan surkea suoritus. Reissun suurin pettymys.

Mutta päivää oli vielä jäljellä - satulaan siis ja kohti päivän toista viinitilaa. Giovanni Manzonen viinitila sijaitsee Monforte d’Alba kylän ulkopuolella harjanteen päällä. Sinne siis kipusimme sähköpyörillämme. Manzonen perhe on viljellyt rypäleitä ja tehnyt viiniä yli sadan vuoden ajan ja nyt on menossa viides sukupolvi. Vierailun aikana kuudennella oli synttärit talon alakerrassa, josta kuului lasten iloinen temmellys. Viinitilan johdossa ovat sisarukset Mauro, Mirella ja Patricia. Vierailulla isäntänämme oli Mauro. Heti ensimmäiseksi menimme katsomaan tilaa, jossa ruostumattomasta teräksestä tehdyt, lämpösäädellyt käymisastiat kiilsivät. Noita viiden kuution terästankkeja oli tusinan verran. Eri rypälelajikkeethan kypsyvät ja poimitaan eri aikoina, joten käymisastioissakin oli viininteko eri vaiheissa. Mauro otti lasit esiin ja laski yhdestä asiasta mehua meille maistettavaksi. Se oli edellispäivänä astiaan pistettyä Nebbioloa. Ja se maistui myös - niin rypälemehulta. Käyminen ei vielä oikein ollut päässyt vauhtiin. Seuraavaksi maistoimme mehua viereisestä astiasta. Se oli ollut käymässä kolme päivää ja siinä jo hyvin huomasi mitä käyminen mehulle tekee. Mehu oli selvästi jo hapanta, muttei vielä viiniä. Ennen käymistankkeihin pistämistä rypäleet murskataan, jotta mehu pääsee vapaasti tekemisiin hiivan kanssa. Manzonet eivät käytä lisättyä hiivaa vaan reaktio potkaistaan käyntiin lisäämällä käymisastiaan hiukkanen jo käynyttä viinimäskiä. Murskatessa tai oikeammin rikottaessa rypäleet kuitenkin varotaan rikkomasta kuoria ja siemeniä, jotta niiden sisältämät epätoivottavat karvaat ainesosat eivät siirtyisi viiniin. Muuten viinistä tulisi “vihreää” kuten Mauro sitä kuvasi. Siinä ohessa myös Mauron isä Giovanni hyöri työn touhussa uusien tammitynnyreiden kimpussa. Saimme haistaa käyttämätöntä tynnyriä, joka perinteiden mukaan on liekitetty sisäpuolelta. Savun tuoksu oli melko vahva. Tällä liekityksen voimakkuudella voidaan vaikuttaa viinin makuun.

Tämän oppitunnin jälkeen seuraava oli vuorossa viinikellarissa, jossa eri vuosikerrat kypsyvät tammitynnyreissä. Italiassa, kuten muissakin viinimaissa, viinin valmistusta säädellään hyvinkin tarkasti. Jotta viinistä saa käyttää nimeä Barolo

• rypäleiden pitää olla kasvanut 11 kunnan alueella
• tarhat pitää olla 170-540m merenpinnan yläpuollella
• viiniä pitää kypsyttää 36 kuukautta, josta vähintään 18 kk tammitynnyrissä, jos kyseessä on reserva-tyyppinen viini niin ajat ovat vastaavasti 62kk ja 18 kk.
• näiden lisäksi on pumaska muita pikkutarkkoja sääntöjä

No olimme siis tammitynnyreiden keskellä ja Mauro otti jälleen lasit esiin. Maistelimme suoraan tynnyristä 2019, 2020 ja 2021 vuosikertoja ja vertasimme, mitä kypsytys viinille tekee. Toki vuosikerroissa on paljon muitakin eroja, jotka johtuvat rypäleiden kypsymisen aikana vallinneista sääolosuhteista. Lisäksi maistelimme mitä eroa on viinillä, joka kypsyy isossa tai hiukan pienemmässä tynnyrissä. Ja erojahan oli.

Siirryimme yläkerran maistelutiloihin. Isäntämme maistatti alkuun paikallisesta Rosesse Bianco -rypäleestä tehty valkoviiniä. Sitten siirryimme punaisiin: Langhe nebbiolo ja 4 eri tarhabaroloa, joista yksi reserva. Sitten pöytään alkoi ilmestyä etiketittömiä pulloja: baroloja vuosilta 1998, 1989 ja 1985 joka viimeinen oli Mauron syntymävuosi. Kaiken kaikkiaan pöydässä oli lopulta 10 eri viiniä. Olipahan kiinnostava maistelu - eroja oli, joskin jutkut pulloista olivat ihan selvästi olleet auki liian kauan ja saaneet hiukan liikaa happea.

Vielä kerran pyörän selkään - onneksi suurimmaksi osaksi alamäkeä. Hetken hengähdyksen jälkeen olikin päivän viimeisen ohjelman aika. Viseten naapurista viinintekijät Loredana (Lulu, kuten heidän tuottamansa Chardonnay) ja Nicola Corsini (huoneemme nimi muuten oli Corsini) olivat tulleet tekemään meille illallista

• antipasti: täytettyjä endiivejä
• primi: tattirisotto
• secondo: kanipata

Katselimme, keskustelimme ja ihmettelimme ruuan valmistusta hyvästä kuohuviinistä nauttien. Viinit kävimme hakemasta talon viinikellarista. Isännällämme on noin 3000 pullon kellari pääasiassa lähialueen viinejä. Sieltä valitsimme puollon jos toisenkin. Ilta jatkui hyvistä antimista nauttien ja leppoisasti rupatellen. Eipä aikaakaan kun kello oli yksitoista: Lulu ja Nicola olivat uurastaneet koko päivän viinitarhoilla, joten heillä alkoi jo hiukan silmä painaa ja suuntasivat viinitarhan toiselle puolelle kotiinsa. me suomalaiset jäimme vielä muutamaksi hetkeksi rupattelemaan, mutta kyllä meilläkin alkoi päivän aktiviteetit tuntua. Kaikkea oli jo ehditty tehdä ja lomalla oltiin oltu vasta yksi vuorokausi.